Kävin terkkarilla. Tai siis en vastaanotolla asti, päivystyksen kautta en päässy heti kun ei ole kiireellinen vaiva. Aika ensi viikon pe. Tiesin, että soittaminen YTHS:lle ois ollu ihan hirveetä, joten en soitellu sinne. Marssin vaan meidän lähimpään terveyskeskukseen.

En meinannu saada alkuun mitään suustani, ei ole kiva puhua vieraalle ihmiselle puoliksi paniikissa ja vielä lähes julkisella paikalla, kun muita seisoskelee alle kymmenen metrin päässä. Itketti ja hävetti ja hävetti että itketti. Se nainen siinä luukulla oli ihan okei, oli sitä mieltä että toi on ihan normaalia hormooneista johtuvaa vaihtelua, ja jos mulla ois joku tauti, ni mulla ois enempi oireita. En tiiä, silti panikoiduttaa. Ja oon vaan niin väsyny tästä monen päivän stressaamisesta, että vaan itkettää.

Ahdistaa mua edelleen. Ei se nähny mitään, ei se tiedä mitään muuta kuin mitä oon ite sanonu. Miten se voi olla varma ettei mulla ole mitään? Panikointi ei auta mitään, oli tilanne mikä vaan, joten se voi ihan hyvin sanoa noin vaan siksi etten ois paniikissa.

Eilinen terapiakerta meni vaan itkiessä. Osin siksi, että annoin sen paniikin ja stressin tulla, ja osin siksi, että olin vaan monta päivää koittanu olla itkemättä. Olin vaan väsyny. Niin oon nytkin, itkettää vaan. Ja ahdistaa. En osaa päästää siitä irti kunnes oon käyny lääkärillä. Se ens viikon pe on pitkällä, mutta sisätutkimuksessa ei kuulemma oikein selviä mitään, jos on menkat tai ne on just loppunu, koska limakalvot on ohuemmat tjsp. Plus aikasempia aikoja ei vaan ollu, ja akuuttiaikaa en saa jos ei ole enempää oireita.

Terapeutti lupas soitella tänään.

En tiedä mitä nyt. Ruokaa pitäis tehdöä ja tenttiin lukea, mutta ajatus ei kulje mihinkään. Uskallanko luottaa siihen, mitä se terkkari-ihminen sanoi? Pelottaa edelleen.

Ruokaa en ole saanut kunnolla syötyä moneen päivään. Viimeksi viime ke. Paino on pudonnut siitä yli 1,5 kiloa. Ei hirveen hyvä, ei noin nopeesti ole terveellistä pudottaa painoa. Enkä mä sitä ole yrittänytkään pudottaa, en vaan ole saanut syötyä.