Esseetä pitäisi vääntää, muttei oikein suju. Lähdemateriaalin lukeminen tökkii, ja syykin on selvä: täällä on kahdeksan miestä roikkumassa peliohjaimissa ja kiroilemassa. Pitäisi kai antaa periksi tältä päivältä. Yritin ennen jätkien tuloa lukea, mutta nukahdin sohvalle. Nyt kahvi pitää hereillä, mutta älämölö estää keskittymisen.
Toisaalta ois sosiaalisuutta tarjolla, pitkästä aikaa. Olen yksinäinen. Mulla ei ole ihmisiä, joita laskisin ystäviksi. On pari, jotka varmaan pitää mua ystävänä, mutta jokin niissä vaan ärsyttää mua. Niiden kanssa tunnen itseni ainoaksi vastuulliseksi ihmiseksi, ja ne on mun mielestä vaan lapsellisia ja rasittavia. Sitten ois pari tosi ihanaa ihmistä, mutta niiden kanssa mä tunnen itseni lapselliseksi ja rasittavaksi. Ei ole ketään, jonka tuntisin olevan samalla "tasolla" itseni kanssa. Kaipaan sitä.
Oon kyllä aina ollu sellanen, että viihdyn paremmin itseäni vanhempien ihmisten kanssa. Siis mieluummin olen itse se lapsellisempi osapuoli, silloin ei tarvitse jaksaa yrittää olla se järkevämpi. En tiedä miksi jommankumman pitäisi edes olla järkevä tai lapsellinen. Mulla on vaan tapana ottaa toiseen nähden vastakkainen rooli, jotenkin täydentää. Jos toista pelottaa jokin enemmän kuin mua, mä en pelkääkään enää ollenkaan. Mä voin pelätä vaan jos toinen ei pelkää. Mä voin olla surullinen vaan jos toinen ei ole. Jos toinen käyttäytyy tyhmästi, mun pitää olla korrekti ja yrittää ohjata. Mä en edes tiedä mitä olisin ja miten käyttäytyisin, jos en yrittäis paikata toista. Jos se toinen ihminen on vanhempi (tai vastuullisempi/parempi/fiksumpi jne), mun ei tarvi jaksaa sen puolesta, mun ei tarvi korjata mitään. Saan itse olla silloin vähän typerä. Vanhempien ihmisten kanssa oleminen on vähemmän kuluttavaa kuin omanikäisten tai nuorempien.
Ehkä tän täydentämistarpeen takia en koe että mulla ois ystäviä. Aina suhteessa on joku rooli, jonka otan. Ei oikein ole sellaista ihmistä, jonka kanssa mun ei tarvis tarkkailla omaa käytöstäni, ja yrittää paikata toista tai - niin kuin usein auktoriteettien kanssa käy - yrittää saada toisen hyväksyntää. En voi toimia ihmisten kanssa ajattelematta ja analysoimatta. En ehdi olla kunnolla läsnä, kun pitää miettiä niin paljon. Ehkä mun poissaolevuuden tunnekin johtuu tästä.
Yksin on helpompaa. Yksin on myös raskaampaa.
No, sain tällä kirjoittelulla vähän itseäni irti tuosta metelistä, joten lueskelen esseematskua siihen asti että pitsa (<3!) tulee. Lienee pitseria iloinen kun sai viidenkympin tilauksen.
