Kovin moni lukija ei varmaan ehdi tätä ohjelmaa nähdä, mutta laitanpa linkin silti. Löysin siis sattumalta Yle Areenalta tämän dokkarin anoreksiasta. Vaikka mulla ei nyt ole syömishäiriöoireita (erityisemmin) päällä, niin halusin katsoa. Ajatusmaailma kuulosti tosi tutulta, vaikka itellä "pakko onnistua" ja "en pysty" ei liity läheskään aina syömiseen. Silti samanlainen väärä ajatusmalli päässä siitä, kuinka ei kelpaa, kuinka on taakka, syyllinen ja kaikkea mikä on pahaa.
Tänään en ole opiskellut, vaikka kyllä aioin. Siivottiin kyllä, imuroitiin koko kämppä (minä), pestiin lattiat (molemmat) ja tampattiin matot (mies). Ja liikuin Wii Fitillä tunnin ja tein ruokaa. Huomenna pitäis mennä töihin iltapäivällä, sitä ennen vois lukea. Illalla menen yhden kaverin kanssa ottamaan pari tai vähän enemmän, saa nähdä.
Mutta lukea pitäis. Ja liikkua enempi myös jatkossa. Eiliseen ja tähän päivään oon tyytyväinen, puoli tuntia ja tunti. Oikeestaan, jos tekisin kaiken, mitä mun pitäis, en ehtis tekemään mitään muuta. Tätä blogiakaan en sais pidettyä. Ensisijaisesti mun pitäis opiskella. Jos en opiskele ja olen kotona, mun pitäis siivota tai tehdä ruokaa. Sitten mun pitäis liikkua, huolehtia itestäni, käydä töissä.
Näiden kaikkien pitäis olla ensisijaisesti hoidettu ennen kuin voin tehdä mitään vapaavalintaisesti:
opiskelut
perussiivous
hampaidenpesu ja muu yleishygienia (hampaat 2 kertaa päivässä, meikit pois joka ilta)
hiusten harjaaminen
ruuanlaitto
duuni, tosin se tulee pakostakin
muukin kuin perussiivous: kaapit, laatikot, vaatteet
pyykinpesu
liikunta
Eihän toi ole pitkä lista, mutta kun opiskelut ja siivous on neverending task. Opiskelut voi aina hoitaa paremmin, siivottavaa löytyy aina.
Mun pitäis saada tehtyä kaikki täydellisesti valmiiksi, että olisin tyytyväinen. Mulle ei riitä vähempi, aina on joku huutelemassa mitä jäi tekemättä - tänäänkin en siivonnut vessaa ja kylppäriä tarpeeksi huolella. Tietenkään mä en toimi noiden huuteluiden mukaan, en jatkuvasti siivoa ja opiskele, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että en jaksa. Mä kuitenkin tunnen ihan hirveän huonoa omaatuntoa, kun en ole täydellinen. Mun pitäis lisäks tehdä kaikkia asioita yhtäaikaa, tehokkaasti. Pitäis olla koulukirjat edessä samalla kun laittaa ruokaa, siinä seisoessa tehdä pohjetreeniä ja mielellään olla vielä rätti toisessa kädessä ja siivoilla pintoja vähän. Ja jos jotain vielä tohon päälle fyysisesti kykenis tekemään, niin sekin ois tehtävä. Kaikkea tehokkaasti, täydellisesti, loppuun asti, aina. Jos teen mitään muuta, olen huono ihminen.
Olen huono ihminen kun:
istun bussissa enkä käytä sitä aikaa koulukirjojen lukemiseen
teen ruokaa enkä mitään muuta siinä samalla (opiskele/siivoa)
kirjoitan tätä blogia
liikun siten, että se on hauskaa (jos liikunta on hauskaa, sen on pakko olla tehotonta)
en tee koko päivänä yhtään hyödyllistä asiaa
jätän likaiset vaatteet illalla lattialle enkä vie suoraan pyykkikoriin
en pese hampaita heti herättyäni/juuri ennen nukkumaan käymistä
valvon myöhään
syön mitä tahansa vähänkin epäterveellistä
ahdistun
en tee koulujuttuja valmiiksi reilusti ennen deadlinea
unohdan kastella kukkani
jääkaapissa ei ole ruokaa ja en ole kotona sitä tekemässä
nukun pitkään
kämppään tulee pölyä (jotenkin mun pitäis estää sen syntyminen)
missään lojuu mitään ylimääräistä
valitan
en huolla vaatteitani/kenkiäni tarpeeksi hyvin
painan liikaa (viis kiloa pois ja oisin edelleen selvästi normaalipainoinen, bmi ois 22)
katson telkkaria
surffaan
en ole täydellinen
Olen siis aina huono. Osa mun pään vaatimuksista on ihan älyttömiä, sellaisia joita kukaan ei pysty täyttämään. Ja noi mitkä tekee musta huonon, on vain inhimillisiä asioita.
Miksi mun pitää olla täydellinen? Mistä se tulee? Äidistä? Kai mä oon jo tarpeeks aikuinen tajuamaan, että teen asiat vaan itteäni varten. Ja vähän miestä, mutta rakkaudesta, ei velvollisuudentunnosta.
Jotenkin kaipaisin vielä lisää keskustelua jonkun kanssa. Ehkä jonkun kirkon ihmisen, mutta missä välissä? Ja toisaalta, eikö kaks kertaa viikossa muka riitä? Ja mä pärjään ihan hyvin, en halua viedä keneltäkään oikeasti apua tarvitsevalta aikaa.
En mä tarvi apua, mä saisin ja voisin olla onnellinen, jos vaan tekisin kaiken oikein.
Mun vika, mun vika, mun vika.
Linkin Park - Somewhere I Belong
When this began
I had nothing to say
And I'd get lost in the nothingness inside of me
I was confused
And I let it all out to find / that I'm
Not the only person with these things in mind
Inside of me
But all the vacancy the words revealed
Is the only real thing that I've got left to feel
Nothing to lose
Just stuck / Hollow and alone
And the fault is my own
And the fault is my own
I want to heal
I want to feel
What I thought was never real
I want to let go of the pain I've held so long
[Erase all the pain 'til it's gone]
I want to heal
I want to feel
Like I'm close to something real
I want to find something I've wanted all along
Somewhere I belong
And I've got nothing to say
I can't believe I didn't fall right down on my face
I was confused looking everywhere / only to find that it's
Not the way I had imagined it all in my mind
So what am I what do I have but negativity
'Cause I can't justify the
Way everyone is looking at me
Nothing to lose
Nothing to gain / Hollow and alone
And the fault is my own
The fault is my own
I will never know
Myself until I do this on my own
And I will never feel
Anything else until my wounds are healed
I will never be
Anything 'til I break away from me
And I will break away
I'll find myself today
I want to heal
I want to feel like
I'm somewhere I belong
