Piti kirjoittaa jo joku aika sitten, mutta en jaksanut. Oli ällö olo, joka luultavasti johtui siitä, että sorruin polttamaan tupakan, vaikka olin hetkeä aiemmin napannut Nicorettea naamariin. Nyt on fyysisesti jo taas parempi olo, nälkä ei ihan hirmusti vaivaa ja uneliaisuus on vähentymässä.

Itseasiassa fiilis on ihan hyvä. Tosin vaan kun en ajattele koulujuttuja, joita mun nytkin pitäis olla tekemässä. Lukupäiväkirja, pari esseetä ja tentteihin lukua. Mutta keskittyminen on hyvin vaikeaa, kun päässä pyörii vaan ruoka ja yksinäisyys.

Oli se mun ystävä tänään mun kanssa samalla luennolla kyllä. Siis se jolle mietin kertovani tästä kaikesta. Mutta en saanut kerrottua. Kasvotusten on niin vaikeaa. Ja se oli lähdössä melkein samantien ja oli väsynyt.

Tänään ei tule kyläreissua, joten ei tarvi stressata siitä syömisestä. Nyt tosin olen olen syönyt kaiken mitä saan ennen ku meen kotiin. Tai voisin mä jotain 50 kalorilla syödä, mutta ei Unicafesta löydy semmosta mikä täyttäis tarpeeks ja ois vähäkalorista.

Haluisin ihan sikana leipoa jotain hyvää. Suklaakääretorttu ois ihanaa. Mut just tollaset jutut on se syy miks oon vuodessa saanu 7 kiloa lisää. Rakastan vaan liikaa ruokaa ja herkkuja. Oon selaillu muutamaa satunnaista leivontablogia täällä, ja jessus ne kakut sun muut näyttää houkutteleville. Voi kun ei ois tätä ääntä päässä ja osais painonhallinnan sillai järkevästi. Mutta ku mä olen joko/tai-ihminen. Jos annan itteni syödä yhden palan kakkua, niin syön toisenkin. Ja vielä yhden. Siihen asti että ällöttää - ällötyksen raja vaihtelee.

Kerroin tässä miehelle, että olin lihonut seittemän kiloa vuodessa. Sen ilme oli vähän, että "mitä vittua?". Ei tosin vaikuttanu paheksuvalta tai sillai, en kuitenkaan osannu tulkita ajatteliko se etten mä näytä niin paljon isommalta vai että mun pitäis vähän vahdata ruokiani. Se kävi myöhemmin kokeilemassa mun mahaa, ilmeisesti pohtimassa oonko mä oikeesti lihonu niin paljon.

"No, onko läskimakkaroita?"

"Ei oo."

Tietysti, mitä muuta se vois sanoa.

Mutta nyt se tietää, että yritän saada painoa alaspäin. Ei tosin tiedä keinoista mitään.. Mutta, koska se tietää, niin se voi huomautella jos syön jotain lihottavaa. Ei siis pahalla, mutta naureskella hyväntahtoisesti mun tosi "pitkälle" dieetille. Mut joo, nyt on helpompi olla sortumatta kotona, eli sh:lle kelpaa.

Mutta niin kuin olen miljoona kertaa sanonuy, oikeesti haluisin syödä vaan kunnolla.

Nyt ei onneks oo juuri nälkä, ja fiilis nousussa aamupäivän melankoliasta.