Lisäsin tämän Blogilistalle, ja taisi olla hyvä ratkaisu. Vaikka olen tänään tehnyt vasta yhden merkinnän, on päivän kävijät jo 33 - se on suurinpiirtein sitä tasoa, mitä mun kävijärikkaimmat päivät on tähän mennessä yhteensä olleet, ja nyt kello on vasta vähän yli kahden. Eli jei. :) Tosin käynneistä 27 on ollut alle puoliminuuttisia, mutta ei se mitään.

Lukijamäärillä on mulle väliä, koska tämä on kuitenkin blogi, ei päiväkirja. En kirjoita tätä vain itseäni varten. Saatan joskus erehdyksessä puhua ihan asiaakin, ja silloin ois kiva, että joku lukis. Jos vaikka vaikuttaisin jonkun elämään. Se ois aika hienoa.

Musta on tärkeää, että myös me ei-niin-teinit kirjotellaan tällasia angstiblogeja. :) Lähinnä siksi, että ihmiset tajuais, että masennus, itsetuhoisuus, syömishäiriöt ja muut ei ole vain teini-ikäisten juttu, eikä niihin pidä suhtautua "vain vaiheena". Toivoisin myös, että vaikka näistä mun läpätyksistä välillä kuuluukin epätoivoa, yksinäisyyttä ja turhautumista, niistä voisi saada myös toivoa ja jaksamista - erityisesti toivon, että nuorempien lukijoiden päässä saattaisi käväistä ajatus, että asioista selviää. Kenenkään ei pitäisi kantaa toivottomuutta, varsinkaan vasta alkutaipaleella olevien.

Tulipa idealismia.

Tämä päivä on ollu ihan jees. En juuri jaksanut luennolla kuunnella, surffailin vain. Söin aamupalan! Paahtoleipää ja kahvia. Ja nyt istun syömässä lounasta. :) Salaattia, taas, mutta sallin itselleni kahvin ja pullan jälkkäriksi. Ja en laske kaloreita. Sisäistä tappelua joudun kyllä käymään tämän suhteen. Mutta ihana syödä jotain hyvää ahmimatta ja aikomatta oksentaa. <3

En kumminkaan aio vaan väkisin unohtaa sh:ta. Sillai kun ei parane. Mutta se liittyy hyvin paljon tuohon äiti-juttuun, jota olen viimeaikoina käsitellyt, joten ehkä, jos käyn läpi äidistä johtuvat ongelmat, niin tämäkin lievenee. Menee aikaa ennen kuin opin ajattelemaan itsestäni rehellisesti hyvää, mutta mä yritän. Ja syödä pitää, ei nälkäisenä jaksa eikä pysty. Mutta ei saa syödä liikaa, se on tällä hetkellä mun suurin pelko ruuan suhteen - etten osaa pysyä terveessä kohtuudessa. Liian pullahiiri olen pystyäkseni syömään herkkuja vain ihan vähäsen kerran viikossa.

On aika vaikea oppia, että kelpaa sellaisena kuin on, kun on parikymmentä vuotta sanottu muuta. Mä yritän kumminkin ja yritän uskoa kaiken positiivisen mitä kuulen.