Hei vaan taas. Mainitsinko jo jossain postauksessa, että eilen oli tarkotus lähteä parille yhden kaverin kanssa? Taisin mainita. Siitä ei tullut sitten mitään, mutta aloitetaanpa alusta.

Heräsin eilen aamulla jostain käsittämättömästä syystä jo kymmeneltä, ja kun kesäaikakin oli juuri vaihtunut, niin se oli käytännössä yhdeksältä. Aika ihme multa. Sain vähän luettua koulukkirjaa, ja sitten suihkuun ja valitsemaan vaatteita illan varalle. Olin siis menossa ensin töihin ja siitä piti jatkaa sen kaverin kanssa. Mikään vaateyhdistelmä ei tuntunut toimivan, näytin kaikissa mielestäni läskiltä/tyhmältä tai jotain sinnepäin. Kyllä mä loppujen lopuksi löysin jotain sopivahkoa, mutta ärsytti kun valitsemiseen meni niin pitkä aika, aattelin että oisin vielä pukemisen ja meikkaamisen jälkeen ehtinyt lukea pikkuisen, mutta en ehtinyt. Bussiin piti juosta, mutta ei se mitään.

Duunipäivä meni suht hyvin, olin hyvällä tuulella kun tiesin pääseväni tuulettumaan sen jälkeen. Vaikken ehkä kaikkea hoitanut ihan nappiin, olin kuitenkin hymyilevä ja iloinen, ja asiakkaat sitä myötä myös. Asiakaspalvelijan oma fiilis vaikuttaa tosi paljon asiakkaaseen, se on tiskin kummallakin puolella huomattu.

Mutta kun duunivuoro loppui ja menin vaihtamaan vaatteitani, huomasin että olin saanut viestin siltä kaverilta, jota mun piti nähdä. Olin jo vuoron aikana ehtinyt pikaisesti miettiä, että mitä jos se peruukin - ei ois eka kerta. Kuten sanottu, viestin sisältö oli se, ettei hän voikaan nähdä. Tällä kertaa syynä krapula. Alkoi itketää, sulkeuduin vessaan kokoilemaan itseäni. Masensi, ärsytti, suututti, oli petetty olo ja eniten ehkä tunsin ihan mieletöntä yksinäisyyttä. Kello oli jo seittemän sunnuntai-iltana, joten ketään muutakaan en sitten pyytänyt, tuskin ois käyny. Eikä mulle edes tullut mieleen ketään, paitsi yksi, mutta hän asuu jossain Vantaan perukoilla ja minä olin Helsingin keskusta. Ois vaan menny liian myöhälle. Yksin en halunnu lähteä mihinkään, enhän mä edes uskalla mennä yksin mihinkään baariin. Ensinnäkin siks, että pelkään tollasia tilanteita, pelkään että mokaan jotain. Toiseks sen takia, että nuori nainen yksin baarissa on melko vapaata riistaa, oli kihlasormus tai ei. Rautiksellakaan ei oikeen saa yksin olla ilman, että joku tulee iskemään, niin miten baarissa muka vois?

Kotiin siis, angstaillen matkalla yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista. Oli niin helkkarin yksinäistä, että melkein toivoin jonkun juopon tulevan viereen istumaan, jotta saisin sen verran sosiaalisuutta, että saisin ajaa sen pois.

Kotona sitten pika-avautuminen miehelle, kuinka se kaveri ärsyttää ja kuinka en jaksa suhtautua siihen aikuisesti ja anteeksiantavasti. Oli mulla sitten loppuillasta vähän parempi fiilis. Eniten ärsytti se, että tuli taas todettua, että en voi oikein luottaa siihen tuleeko toi kaveri paikalle niin kuin on sovittu. Se on perunu monta kertaa viime hetkellä: on tullu jotain yllättävää, se on unohtanu sopineensa jo aiemmin jonkun toisen menon, on ihan vaan unohtanu.. Todella ärsyttävää. Joo, saa olla hajamielinen, saa tulla yllättäviä asioita, mutta kun tietää olevansa tommonen, ni vois vähän huolehtia, ettei ihan omasta syystään joudu perumaan - vois ajatella kaveriaan sen verran, ettei edellisenä iltana juo niin paljon, että seuraavan päivän menot pitää perua.

Kuitenkin, loppuillasta meni jo ihan hyvin ja sain itseni miehen kanssa yhtäaikaa sänkyyn. Siinä sitten jotain pientä kivaa, tosin kesken kaiken mulle tuli mieleen kaikki deadlinet, kurssisuoritukset ja muut - yritä siinä sitten nauttia toisen kosketuksesta. Onneks kroppa sentään osaa reagoida, vaikka mieli ei ois ihan mukana, ei tarvi kesken kaiken sitten sanoa, etten haluukaan. Se ei olis reilua miehelle, ja jos jättäisin kesken niin ois itelläkin sen alkuperäisen stressin lisäks toinenkin syy ahdistua ja olla pettynyt itseeni. Eikä toi nyt kuitenkaan erityisen epämiellyttävältä tuntunut, ja kun lisäksi tiesin ettei kesken jättäminen mitenkään vähentäis mun koulustressiä, niin en halunnut viedä toiselta iloa.

Yö meni levottomasti. En meinannut alkuun saada unta, pyörin ja stressasin. Ja samaa tein sitten unissani, paitsi vielä enemmän. Vaikka kai käytännössä olin enemmän unessa kuin hereillä, muistan että jossain vaiheessa yötä ainakin tuntui siltä, että sydän ois hakannu ihan hulluna. Sen jälkeen näin painajaista: Oltiin iskän kassa Japanissa, juuri sen maanjäristyksen jälkeen, ja vähän siijnä unessa tuli lisääkin järistyksiä. Oltiin lähellä sitä ydinvoimalaa, joten kaikkia pelotti. Etsittiin ruokaa ja muuta selvitymiskamaa, kun siihen ydinvoimalaan lensi lentokone. (En mä ikinä kato liikaa uutisia/telkkaria..) Lähettiin juoksemaan jonnekin maan alle, siellä oli jotain käytäviä tai muuta. Mun piti luopua mun laukusta, harmitti kun siellä oli päiväkirja ja muita rakkaita juttuja, mutta en ois pysyny iskän perässä muuten. En tosin meinannut pysyä ilman laukkuakaan, mulla oli sama fiilis niin kuin aina kun unessa pitäis juosta äkkiä johonkin - jalat ei meninnannu liikkua, juokseminen oli tosi raskasta ja hidasta, ihan kuin vedessä juoksis. Iskä tosin sanoi että tein ihan oikein, kun heitin sen laukun pois, niin tossa tilanteessa pitikin toimia. Jatkettiin maan alla selviytymiseen tarvittavien kamojen etsimistä/ostamista, mikä sinänsä oli vähän hassua, kun kaupoissa oli kuitenkin muitakin ihmisiä, ja me hankittiin tavaroita niin kuin jouduttais selviämään pitkäänkin ilman mitään apua. Meidän seurassa oli jotain muutakin porukkaa. Jossain vaiheessa eksyin iskästä, en enää unen loppupuolta muista tarkkaan. Heräsin ihan paniikissa ja mulla kesti jonkin aikaa vakuuttaa itselleni, että en ole Japanissa, mun ei tarvi pelätä mitään, nyt on yö ja oon kotona omassa sängyssäni.

Nytkin on stressaantunut olo, tunnen sydämeni välillä hakkaavan aika voimakkaasti, ei tosin nopeammin, mutta tunnen sen selvemmin. Jotenkin tuntuu, että kohta muistan että mun pitäis olla jo jossain. Tämän hetken akuutein koulujuttu ei ole mitenkään sietämättömän ahdistava, mutta koska on yksinäistä, en haluaisi mennä sen ääreen. Nettisurffailu on lähes seuraa, sivustoilla on kuitenkin muiden ihmisten kirjoituksia ja kommentteja. Ja tännekin voi tulla jotain, todennäköisesti käyn vähintään puolentunnin välein tsekkaamassa, jos vaikka joku ois kommentoinut.

Jos nyt vähän Wii Fitillä, totesin viimeksi, että saattaa se vähän stressiä vähentää, ainakaan kroppa ei tunnu olevan ihan niin ahdistuksen reunalla. Ja kuten sanoin jo aiemmin, pitäis liikkua enemmän.