Olisin vaan laittanut youtubesta soimaan Timo Rautiaista taustamusiikiksi, mutta kirjoitin osoiteriville sattumalta vain "youtube" enkä koko osoitetta, joten lopputulos oli google-haku. Osui sitten tällanen silmään hakujen joukosta:
Ja siis tuo ylin uutinen, tietysti ensin tuo kuva. Uutinen löytyy tästä. Jos se suostuu latautumaan.. Itse sain kerran auki, muuten jumittaa kohtuullisesti, vaikka kaikki muut nettiä käyttävät vermeet on pois päältä. Anyhow, jutun pointti oli se kuinka viiltelyvideoista on tullut teinien keskuudessa muoti-ilmiö. Ei ihmiset siis suoranaisesti viiltele videoilla, mutta arpia, haavoja ja muuta vilisee. Ja nyt vanhemmat on kauhistuneita. Ja mitähän vielä, en muista kun ei toi sivu nyt aukee - tulee joltain törkyhitaalta serveriltä toi cbs:n sivu. Niin joo, ne oli tutkinu sataa suosituinta "self harm"-videota. Niiden mukaan harva oli itsetuhoisuutta vastaan ja moni video on triggeroiva ja mahdollisesti kannustaa itsetuhoisuuteen. Näin siis mikäli muistan ton artikkelin oikein, ei tosiaan oikein suostu nyt avautumaan mulle toi sivu. Eikun, saattais suostua, etusivu ainakin löytyi. Jes, nyt näkyy artikkeli. Eli seuraava pätkä oli musta kiinnostavin tossa uutisessa:
"Many videos show bloody live enactments or graphic photos of people cutting their arms or legs with razors or other sharp objects, the study found. Many also glamorize self-injury and few videos discourage it, the study authors said.
They also feature haunting music and rich imagery that may attract young self-injurers and trigger the behavior, especially in those who have just started to self-injure, the authors suggest."
Jos videot käsittelee itsetuhoisuutta, niin tuollainen kuvasto on luultavaa. Se saattaa olla triggeri jollekin, esimerkiksi mulle. Yhteenkään sellaiseen videoon en oo törmänny, jonka sanoma ois "Joo, viiltele, se on siistiä eikä enää satu niin paljon. Oot just hyvä kun viiltelet." En ainakaan samantasoista oo nähny kuin millaista pro anorexia/bulimia -kamaa näkyy. Ja se että few videos discourage on kyllä ihan paskaa. Aika monissa noista näkyy lopussa tekstejä tyyliin: "Sinun ei tarvitse viillellä." "Hanki apua, jos olet itsetuhoinen." "Olet tärkeä ja arvokas ihminen." "Sinua rakastetaan." "Ansaitset apua." "Jumala on kanssasi." Moni video kehottaa hankkimaan apua. Suurimmassa osassa lukee joko videon alussa tai kuvauksessa, että video saattaa laukaista itsetuhoista käytöstä, eikä sitä pidä katsoa, jos on tunne että voisi tehdä jotain itselleen. Olen nähnyt videoissa myös suicide hotline -puhelinnumeroita.
Toki se, että videon alussa lukee "Älä katso, jos tunnet että voisit vahingoittaa itseäsi", ei estä mitään. Itse tiedän siitä, että video on yleensä katsomisen arvoinen. Mutta pointti on se, että tekijät yrittävät kantaa vastuunsa. Ja tuo "haunting music" - lastenlaulujako pitäisi soittaa? Okei, vois ne biisit vähän toiveikkaampia olla, mutta noita videoita tekevät ihmiset, jotka ovat itse itsetuhoisia, eikä silloin ole kovin hilpeä sielunmaisema.
Mun ei pitänyt kirjoittaa vastinetta tolle uutiselle tai kommentoida sitä näin paljon, mutta kuinkas kävikään..
Sen vielä sanon, ettei noi videot ole uus juttu. Kyllä niitä oli jo silloin vuonna 2005, kun mä ekan kerran viiltelin.
(Loput tästä merkinnästä on henkilökohtaisempaa kamaa. Mukana enempi tunnetta, asia säilyy samana. Juttua omasta itsetuhoisuudestani siis, ja koska minäkin haluan olla vastuullinen: Teksti tästä eteenpäin saattaa olla sellaista, että se aiheuttaa halua viillellä tai muuten vahingoittaa itseä. Suojele itseäsi, älä lue eteenpäin jos pelkäät vahingoittavasi itseäsi.)
Lopputulos oli kumminkin se, että katsoin taas vaihteeksi noita videoita. Ja ja. Tekis mieli viiltää. Toisaalta osassa oli todella rankkaa kuvastoa ja en mä halua sellaisia käsiä, jotka on enempi arpikudosta kuin tervettä ihoa. En ole koskaan satuttanut itseäni pahasti. Mun arpia on vaikea nähdä, ne ei koskaan ollu syviä.
Viiltelin kumminkin. On ollut pidempiä ja lyhempiä taukoja, mutta vuoden 2005 jälkeen ei ole ollut yhtään vuotta niin etten olisi tehnyt itselleni jotain. Ja olen kyllä tehnyt muutakin kuin viillellyt. Tupakkaa ei sillai lasketa, ku en mä sitä itseäni satuttaakseni tehny. Mutta muuten. Otin kerran muistaakseni 10 perussärkylääkettä kerralla - ei paljoa, mutta enempi kuin päänsärkyyn ottaisi. Ei niistä tullu mitään oireita. Olen aiheuttanut palovammoja. Olen lyönyt itseäni. Olen repinyt hiuksia. Olen purrut itseäni. Olen kokeillut päihteitä - laittomiakin. Ei ollu mun juttu. Ja muutakin, kaikkea en täällä halua sanoa.
Pysyviä jälkiä mulla ei ole. Paitsi muutama viiltelyjälki, mutta ei ne näy juurikaan. En ole tuhonnut elämääni enkä kroppaani. Se mikä pysyy, on vaikeus vastustaa itsetuhoisuutta kun on huono olla. Haluan aina paeta siihen. Haluan nähdä vereni valuvan, koska sitä katsellessa pystyn unohtamaan kaiken muun. Haluan tuntea kivun kropassani, koska silloin en pysty ajattelemaan kipeitä asioita.
Voi olla, että joudun loppuelämäni taistelemaan tämän asian kanssa. Vaikka oppisin uusia keinoja selvitä, on viiltely aina helpoin. Se on pakenemista. Viiltelen kun en jaksa kohdata oikeita ongelmia, kun ne ovat liian suuria ja minä liian pieni. Viiltelen turruttaakseni ahdistuksen ja yksinäisyyden. Viiltelen, kun kaipaan rakkautta. Viiltely oli ja on minulle syli, johon uskallan kiivetä - ei tarvitse pelätä häiritsevänsä tai olevansa tiellä.
En nykyisin satuta itseäni kovin usein. Tänä vuonna "vasta" kaksi kertaa, jos oksentamista ei lasketa. On helpompi, kun koti on nykyään hyvä paikka. Porukoiden koti ei edelleenkään, mutta en asu siellä enää, minulla on oma koti. Tähän kotiin haluan tulla kun olen väsynyt, tiedän että minua odottaa täällä rakastava ihminen. Tänne tullessani en ensimmäisenä kuule valitusta.
Kuitenkin, yksinäisiä hetkiä on. Kun mies nukkuu, tai ei ole kotona, kun olen koulussa, kun on huono päivä.. Riskejä riittää, ja aina en selviä tekemättä jotain. Itsetuhoisuus on helpoin tie kun sattuu.
Mitähän vielä? Mä tiedän että kaapissa ois terä. Hyvin terävä sellainen, paras mahdollinen, jos multa kysytään. Paikkoja mihin voisin viillellä ei mulla juuri ole. En halua että mies näkee. Mulla menee useimmiten hyvin ja varsinkin sen kanssa olen onnellinen. En halua aiheuttaa sille surua ja huolta. Siispä en voi satuttaa itseäni mitenkään näkyvästi. Mulla on kyllä yksi sormus, jota käytän aina, sen alle olen melko usein viillellyt. Paikka on pieni ja kuulostaa melko mitättömältä. Mutta sillä ei loppujen lopuksi ole väliä - viiltely ei ole kilpailu muiden kanssa, vaikka joskus tuntuukin siltä, että ei mulla mitään ku tolla on pahemmat arvet.
Yritän kuitenkin nyt olla tekemättä mitään. Tai en. Tai yritän. Mulla on melko revitty olo tämänkin asian kanssa. Tiedän että viiltelystä tulisi hyvä olo, mutta tiedän myös ettei se oikeasti auta enkä tarvitse sitä. Vaikka se on helppo keino, mulla on tarpeeks voimaa selvitä ilman - rohkeudesta en tiedä.
Tässä alkaa olla jo aika helkkaristi tekstiä. Ehkä pitäisi lopettaa. Toisaalta tämä kirjoittaminen pitää mut poissa viiltelemästä, on helpompi kun voin tavallaan puhua jollekulle tässä. Mutta kaiken tän jälkeen ois kurja viillellä, kun koko tän kirjoittelun pointti oli purkaa tätä fiilistä niin, ettei mun tarttis viiltää. On kuitenkin hyvin lähellä että tekisin jotain, vaikka olo ei ole erityisen paha. Koko halu alkoi siitä että näin ton kuvan ja uutisen googlen haussa. Mä en anna jonkun perkeleen hakukoneen tuloksen määrätä mitä teen!
Mun ei tarvi. Mä en ansaitse sitä. Mä selviän ilman.
Lopetan sillä, millä aloitin, eli Rautiaisen & Trion musiikilla. Enkä osaa valita kahden hyvän väliltä (tai ylipäänsä noista kaikista, kun nyt kaikki kolahtais), joten tulee molempien lyriikat. Yhteiskunnallista ja henkilökohtaista angstia.
Surupuku
en tahdo murhetta kantaa
vaan en tiedä kuinka voisin
kaiken kurjuuden keskellä
nähdä jotenkin toisin
kun kansojemme suurmiehet
noissa suurissa toimissaan
kompuroivat pimeässä
kaaos kannoillaan
positiiviset pellet
hellii hyvää ajatustaan
ja elävät niin kuin paholaiset
siksi pukeudun mustaan
kun yhteinen maailma on
pelkkää mielikuvitusta
minä pukeudun surupukuun
ja surupuku on musta
jos oikeutta
enemmän vain nähdä saan
voin verhoutua
vaikka lumenvalkeaan
mutta jos maailma jatkaa
pimeän matkan taivallustaan
ylläni on surupuku
ja surupuku on musta
eikä se juuri naurata
ei se nosta mielialaa
kun itkusta kaikki alkaa
itkuun kaikki aina palaa
kun kokonaiset kansat
käyvät pelaamaan pedon lukuun
siksi pukeudun mustaan
musta on surupuku
jos oikeutta
enemmän vain nähdä saan
voin verhoutua
vaikka lumenvalkeaan
mutta jos maailma jatkaa
pimeän matkan taivallustaan
ylläni on surupuku
ja surupuku on musta
--
Elinkautinen
joka yö tässä ruumiissa
istun elinkautista
siitä, mitä en ole tehnyt
tässä täytäntöönpanossa
vartija on minussa
kukaan ei oikeutta käynyt
kalastan sanoja
kuolleesta virrasta
kukaan ei vapauta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
todistetaan valalla
siitä, mitä kukaan ei nähnyt
tässä istuntosalissa
syyttäjä on minussa
valamies omatuntonsa myynyt
pelkojen kolonna
viivyttää aamua
kukaan ei puolusta
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
joka yö tässä ruumiissa
kidutetaan vankia
joka rikostaan ei ole tiennyt
tässä rangaistusmuodossa
tuomari on minussa
ulkopuolelle oikeus jäänyt
odotan kauhulla
laukausten kaikua
kukaan ei armahda
sellaista vankia
jonka ovi ei ole lukossa
